Monesti törmää käsitykseen, että suomen kieli kuuluisi maailman vaikeimpiin kieliin, ja että se olisi jopa mahdotonta oppia. Verrattuna Euroopassa puhuttuihin kieliin, onhan suomen kielessä omat kommervenkkinsä sijamuotoineen ja johdoksineen. En silti menisi väittämään suomen kieltä vaikeaksi kieleksi, vaan erilaiseksi: toisin kuin moni muu Euroopassa puhuttu kieli, suomen kieli ei kuulu indoeurooppalaiseen kieliryhmään, vaan suomalaisugrilaiseen. Tämä jo itsessään selittää monia sanastollisia ja rakenteellisia eroja.
Toisaalta vaikean kielen maineessa voi olla hyviäkin puolia. Oman kokemukseni mukaan moni ulkomaalainen on alkanut opiskella suomen kieltä, koska he haluavat haasteita ja eksotiikkaa. Vaikean kielen hallitseminen on ylpeyden aihe. Kolikolla on kuitenkin aina kaksi puolta, ja vaikeus voi myös heikentää motivaatiota opiskella suomea. Pitäisikö siis olla ylpeä vaikeasta kielestä vai esittää suomen kieli vain vähän erilaisena kielenä, ei vaikeana?
Koen, että maailman vaikeinta kieltä ei voi määrittää yksiselitteisesti. Vaikeus riippuu aina lähtö- ja kohdekielestä sekä myös motivaatiosta ja asenteesta. Mikäli suomen kieleen asennoituu niin, ettei se ole mahdotonta, se voi olla myös helpompi oppia. Suomi toisena kielenä -opettajaopiskelijana koen, että suomen kielen mahdottomuuden mantraamista tulisi hillitä, sillä todellisuudessa mikään kieli ei ole mahdotonta oppia. Kielten välisistä eroista on hyvä olla tietoinen ja verrata niitä, mutta erilaisuus ei tarkoita välttämättä vaikeuseroja.
Mitä mieltä te olette suomen kielen vaikeudesta? Kuinka suomen kieltä pitäisi markkinoida maailmalle?
Aiheeseen liittyen mielenkiintoista luettavaa on Anneli Pajusen artikkeli, jossa pohditaan suomen kieltä muiden kielten joukossa.
Kirjoittanut Jenny Tarvainen
Kirjoittanut Jenny Tarvainen
